torstai 19. huhtikuuta 2018

Saksa

Lauantaina saavuttiin aika myöhään Frankfurtin lentokentälle. Sit siitä mentiin bussilla juna-asemalle, junalla Mannheimiin josta vaihettiin junaa. Toisella junalla sitten Baden Badeniin. Juna matkat meni ihan hyvin, ekassa junassa jotain ihmisii valitti että vietiin heidän paikat vaikka ne olivatkin meidän paikat. Mutta kuitenki myöhään illalla oltiin hotellilla. Seuraavana aamuna herättiin ja lähettiin pyörii kaupungilla. Siinä meni se päivä.
Maanantaina käytiin kierroksella Karl Benz Schulessa Gaggenaussa. Schwarzwaldissa meni iltapäivä. Käytiin metsissä.
Tiistaina mentiin Daimlerin harjoituskeskukseen, jossa meille oli mukava vastaanotto, kiertelimme ja kaartelimme keskusta ympäri ja kävimme kierroksella Mersun tehtaassa, joka oli todella iso ja osittain todella kova-ääninen. Tässä kohtaa täytyy todeta että ruoka kanttiinissa on todella hyvää.
Keskiviikko aamuna kokeilimme ohhelmoida robottia. Se oli yllättävän helppoa vaikka en mikään nero tuollaisissa asioissa ole. Iltapäivällä menimme katsomaan Rastattiin rakennettavia juna-tunneleita, johon emme kylläkään päässeet sisään, surullista. Siellä oli pienoismalli 90 metriä pitkästä tunneliporasta joka oli mielestäni hyvin siisti.
Torstaina vietimme aikamme EnBWssa, joka on vesivoima yhtiö, olimme laitoksen sisällä, kävimme katsomassa turbiineja, menimme vesipadon sisään ja päälle. Loppu päivästämme grillailimme ja söimme lihaa ja lihaa ja lihaa ja lihaa ja leipääkin. Kaikki meidän ryhmästämme paloi auringossa.
Perjantaina rakensimme jokainen itsellemme oman jatkojohdon. Tilasimme ruokaa, ruoan syönnin jälkeen saimme lahjapaketit, joissa oli karkkia, matkalaturi sekä fidget spinneri. Opetuksen sun muun pakollisen jälkeen, menimme vuorelle pienellä kärryllä joka kulki kiskoilla, sieltä ylhäältä oli mukavat näkymät ja siellä oli kahvila sekä ihmisiä hyppäämässä liitovarjolla vuoren rinteestä.
Viikonloppu vietettiin hotellissa makoillen ja kuunnellen musiikkia sekä katsoen netflixiä, koska ulkona oli todella lämmin.